Tietoa blogista

Jokiläänen äänessä päivittelemme yleisiä opiston toimintaan liittyviä asioita. Alla olevista palkeista löydät blogit aiheittain

Tunnelmia kevätnäyttelystä

Toimelias kevätnäyttelyviikonloppu on takanapäin. Lukuvuosi Uutta ja Vanhaa käsi kädessä on saatu päätökseen. Näyttelyssä uutta oli toimintapiste, jossa myös muut kuin kädentaidon kurssit pääsivät esittäytymään. Yleisöllä oli mahdollisuus osallistua mm. kakkukoristeiden tekemiseen, poppanan kutomiseen, hopeaketjun valmistamiseen jne. Uutuutena oli myös Opettajien jamit. Toteutuksesta vastasivat musiikin opettajat Iris Sirel-Aarnio ja Timo Määttä. Lisäksi perjantaina esitettiin yleisön pyynnöstä koskettava näytelmä "Älä jätä minua, äiti!" uudelleen. Lauantain ohjelmaan kuului viihdeorkesteri Joviaalin konsertti, joka olikin nautinnollista kuultavaa. Saman päivän illalla kävi vielä Pop/Rock -bändi esiintymässä Tietotalolla. Sunnuntaina Opettajien jamien jälkeen saimme kuunnella opiskelijoiden  hienoja musiikkiesityksiä. Vanhan tavan mukaisesti näyttely päättyi päätöstilaisuuteen ja päävoittojen arvontaan.

Tässä kuvia viikonlopusta



Keväisen vihreää!


Opettajien jamit Iris Sirel-Aarnio ja Timo Määttä

Viihdeorkesteri Joviaali esiintyi lauantaina, solisteina Sari Ojala ja Kari Raiskio.

Keramiikkavankkurit


Pop/Rock -bändi

Tekstiilejä oli esillä monipuolisesti.


Entisöidyt huonekalut elävöittivät näyttelyä.


Kaunis kokonaisuus

Näyttelyssä nähtyä

Työnäytöksiä ja -kokeiluja mm. kangaspuuilla.

 
Valtteri Kutilainen kangaspuilla.

Koruketjun tekoa.

Keppijumppaa


Keppijumpassa osanottajia riitti.


- kirj. EV

Taidenäyttely 1.-30.4.2014

Tietotalon näyttelytila Pehkosessa, tietotalon aukioloaikoina.

Tarkemmin tietoa näyttelystä jokiläänin taiteet blogiaa.


Tervetuloa 
kirj: ev

Kansalaisopistot mukana säästötalkoissa

Kuten yleisessä tiedossa on Suomen taloudellinen tilanne on kaikkea muuta kuin hyvä. Sen vuoksi menoja vähennetään ja veroja nostetaan kautta linjan. Voi sanoa, että kaikkialta leikataan. Myös kansalaisopistotoiminta on joutunut tarkan pohdinnan alle, mistä voitaisiin säästää.
Maan hallitus on tehnyt päätöksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta, jossa vapaan sivistystyön osalta todetaan seuraavaa: "Toteutetaan vapaan sivistystyön rakenne- ja rahoitusuudistus. Tavoitteena on toiminnan laadun ja vaikuttavuuden varmistamiseksi luoda riittävän suuret vapaan sivistystyön oppilaitokset. Uudistuksessa selkeytetään ja ajantasaistetaan rahoituksen määräytymisperusteet. Rahoituksen tulee kannustaa opiskelumuotojen kehittämiseen. Toiminnan ennakoitavuuden parantamiseksi määritellään vapaan sivistystyön toiminnan volyymille ylläpitäjäkohtaiset rahoituksen reunaehdot. Vapaan sivistystyön valtionosuuksissa on otettu huomioon 18,5 milj. euron vähennys vuodesta 2017 alkaen."
Opetusministeri asetti vapaan sivistystyön rakenne- ja rahoitusryhmän 13.1.2014. Asettamispäätöksessä määrätään työryhmän tehtävistä seuraavasti: "...tehtävänä on laatia selvitykset ja ehdotukset rakenteellisesta kehittämisestä, kansalaisopistojen, kansanopistojen, kesäyliopistojen ja opintokeskusten rahoitusperusteiden muutostarpeista, etä- ja monimuoto-opetuksen rahoitusperusteista sekä ehdotukset lainsäädännön muuttamiseksi. Työryhmän tulee lisäksi laatia arvio ehdotusten kustannusvaikutuksista. Työryhmän tulee jättää ehdotuksensa OKM:lle 15.12.2014 mennessä." Kansalaisopistojen liitto on edustettuna sekä rakenne- ja rahoitusryhmässä että sen kansalaisopistojaostossa.
Meidän kaikkien kansalaisopistoihmisten tulee nyt huolehtia siitä, että äänemme kuullaan meitä koskevissa tärkeissä päätöksissä. Sen vuoksi olkaa kuulolla ja ottakaa rohkeasti yhteyttä päättäjiin, jotta meillä olisi kansalaisopistotoimintaa myös tulevaisuudessa. Väittäisin, että kansalaisopistotoiminta on tärkeä osa sitä kokonaisuutta, että ihmiset ja koko Suomi pysyvät elinvoimaisina tässä koko ajan muuttuvassa maailmassa.
Kansalaisopistojen tehtävän voisi kiteyttää viime viikon rehtoripäivillä lausuttuun lauseeseen: "Uuden luominen, olemassa olevan ylittäminen ja pyrkimys parempaan täyttyvät tiedosta, tosiasioiden tunnustamisesta ja tunnistamisesta sekä kyvystä aistia olevaa, tulevaa ja näkymätöntä." Voisiko sen enää osuvammin sanoa!

Jukka Nummelin
rehtori